Wednesday 31 December 2014

Kamelinkusema

Eilen oli kulkuvälinepäivä: pyörä, kameli ja melkein auto. Näin neljäntenä päivänä alko jo vähän kyllästyttää soukit (basaarit), ja Medinan jatkuva hälinä ja se, että joka paikkaan tuntuu olevan niin hankala päästä. Taksia ei vieläkään olla onnistuttu saamaan lailliseen hintaan. Pitäisi olla n.15 dirhamia lyhyet matkat, eli n. 1,5e, mutta vaativat aina n. 100 eikä olla onnistuttu tinkaamaan siitä alas. Kysymys on ollut yleensä alle 5km matkoista. Tuntuu väsyttävältä, kun pitää kävellä. Busseja menee, mutta vähän ja randomisti. Ja liikenne täällä on aika kaoottista.

Kaoottisuudesta huolimatta päätettiin vuokrata polkupyörät alle ja se olikin tosi hyvä homma. Yllättävän hyvin muu liikenne väistää kun vaan pysyy valppaana ja vaan määrätietoisesti menee siitä, mistä on aikonu. Yllätyttiin, että Medinan (vanhankaupungin) ulkopuolella oli jopa pyöräkaistoja - toki niin että ne oli sekä pyörille että skoottereille, joita on täällä lähes kaikilla.
Päädyttiin La Palmeraie -alueelle n. 5km kaupungin ulkopuolelle, koska siellä piti olla puisto ja kameliajelumahdollisuus. Puutarhaa ei löydetty mutta kaameita varakkaamman väen holiday resortteja, jotka vaan muurit erotti toisen puolen hökkelikylistä. Löydettiin myös kameleja ka otettiin kameliajelu. Saatiin mun mielestä ihan hyvin tingattua puolen tunnin ratsastus 120dirhamiin (n.11e) meiltä molemmilta. Kamelin selästä opas esitteli meille hienosti ympäristöb hiekka-aluetta, mm.hökkelislummim autenttisena berberikylänä.

Niin joo, autokin yritettiin vuokrata mutta paikat oli vähän epäilyttäviä. Yhdet pyysi soittamaan samana päivänä, kun halutaan auto, koska muuten ei voi tietää, onko autoa saatavilla. Ei vaan mitenkään voi tietää. Selvä.

No comments:

Post a Comment