Rochester -reitin parasta randomia

Keskiviikkoillan ajon päätteeksi oltiin saatu hyvä majoitusdiili Super8-motellista. Päätettiin jatkaa ajoa Buffaloon Niagaran putouksille, kunnes Maidille iski omituinen eksistentiaalinen ahdistus, ja Taneli katsoi parhaaksi ajaa hieman syrjään valtatietä ja pitää lepotauko läheisessä kaupungissa. Päivä oli todella kuuma, ja lopulta löysimme itsemme Rochesterista, joka Maidin mielestä näytti aikamoiselta betoniaavekaupungilta. Tantsu oli saanut meille hotellihuoneen Hotel Cadillacista, joka ulkoa päin näytti ihan ok:lta, mutta sisälle päästyämme tajuttiin saapuneemme pahimpaan murjuun, mitä oltiin ikinä koettu. Huoneessa ei käytännössä ollut ikkunoita, seinät oli täynnä epämääräistä kuonaa, sängyn peitto näytti olleen paikallaan jostain vuodesta 1984 ja kylpyhuoneen peiliin oli joku läntännyt koiratarran. Suihku oli olemassa, mutta juuri muuta siitä ei voi kirjoittaa.Hotellihuone muistutti melko paljon Maidin sen hetkistä mielentilaa, mutta lepäämään se ei hirveästi houkutellut.

Lähdettiin ulos etsimään ruokapaikkaa, ja Maidi kävi selvittämässä, mistä läheisen puiston konsertissa oli kyse.  Tällä välin Taneli oli löytänyt paikallisen musiikkiliikkeen ja sieltä itselleen kaksi uutta kaveria: Samin ja Senin.

Tivoli ja tulikärpäsiä Catskillsissä

Keskiviikon oli tarkoitus olla ajopäivä, ja aamun sadekeli vaikuttikin sen suhteen lupaavalta, mutta iltapäiväksi sää selkeni ja päätettiin tehdä pieni maisemakierros Catskills-solan läpi matkalla Buffaloon.
Tie kulki laakson läpi, jota reunustivat jylhät 'vuoret'. Laaksossa oli paljon pieniä kyliä, mm. Woodstock, jonka lähellä Bethelin kylässä pidettiin legenaariset vuoden '69 festarit. Matkan varrella oli myös maailman suurin kaleidoskooppi, joka oli rakennettu viljasiiloon. Sen yhteydessä oli kaleidoskooppimyymälä, joka erityisesti kiinnosti Maidia, mutta olivat sulkeneet juuri kaartaessamme pihaan. Pettymys.

Pysähdyttiin paikalliseen Foinikiaan (Phoenicia) kahville ja saatiinkin Mama's boy Cafessa hyvää mustikkapiirakkaa ja kotitekoista vadelmajääteetä. Tarjolla olisi ollut myös tuubilaskettelua (autonrenkaalla jokea pitkin), mutta päätettiin jatkaa illaksi matkaa.

Matkan jatkuessa oli jo pimeää, mutta Taneli sai idean pysähtyä näköalatasanteelle. Maidi ihmetteli ratkaisua, sillä autosta ei näkynyt muuta kuin pahaenteinen pilvien lomasta kuikuileva kuu. Hetkeä myöhemmin autosta ulos astuessamme koettiin kuitenkin maaginen hetki: rinteessä joka puolella välähteli satoja tulikärpäsiä. Ne olivat kuin herkästi helähteleviä keijuja. Kumpikaan meistä ei ollut nähnyt vastaavaa aiemmin.

Taianomaisesta hetkestä toinnuttuamme jatkoimme matkaa ja bongasimme parin mailin päässä tivolin, johon oli toki pysähdyttävä hetkeksi huvittelemaan.

Mt. Morris, Lake Conesus ja 4th July juhlinnat

Huom! Tämän päivän kuvat edellisessä postauksessa. Ei jaksa säätää.

Perjantaiaamuna herättiin onneksi viimeisen kerran - ja elossa - Hotel Cadillacista. Kaikkien random-asioiden lisäksi Rochesterissa oli myös National Museum of Play eli pelimuseo, joten tottakai mentiin sinne. Maidi pieksi Tanelin Tekkenissä, mistä loukkaantuneena Taneli järjesti kiukkukohtauksen. Ei siis edes riittänyt, että aamulla oli myös vähän krapula-Maidi kylässä (dinerin appelsiinimehu ja french toast pelastivat). Museossa oli myös ihme kyllä muitakin suomalaisia. Oli kyllä hieno mesta! Kaikkea vanhoista leluista, Sesam Streetista, tanssikoneista, My Little Poneista ja Barbeista vanhoihin arcade-peleihin ja flippereihin. Maidi löysi myös kuin ihmeen kaupalla mm. ensimmäisen Barbiensa (trollibarbie, kuvassa) ja Nooralla olleen vanhan nintendon ja My Little Ponyn. Museossa oli myös perhoshuone, jonne Maidi pääsi leikkimään uuden kameransa kanssa.

Iltapäivällä lähdettiin Senin antamien vinkkien mukaisesti kohti Conesus Lakea ja Letchworthin kansallispuistoa. Conesus Lakella järjestetään joka vuosi 3. heinäkuuta "Ring of Fire", eli kaikki järven ympärillä asuvat ihmiset sytyttävät valoja niin, että koko järvi on valojen ympäröimä. Lisäksi järveläiset aloittavat itsenäisyyspäiväilotulitukset jo 3. päivä. Meillä oli aluksi vaikeuksia löytää majapaikkaa, mutta jälleen aika randomilla päädyttiin motelliin Mt.Morrisiin. Kylä oli pieni, mutta löydettiin sieltä reissun tähän asti paras ravintola: italialainen Questa Lasagna. Aivan mielettömän hyviä mereneläviä ja kotitekoista pastaa! Maidi vetäisi scallop-pastan ja Tantsu shrim-pastan, ja varsinkin Maidi fiilisteli makuelämyksillä aivan loppuun asti. Ruhtinaallisen illallisen jälkeen lähdettiin kohti Conesus-järveä ja ilotulituksia, jotka oli aika huikeat ja väkeä oli kuin pipoa - autoista puhumattakaan. Ring of Fire sen sijaan oli ehkä hienoinen pettymys, sillä järveä ympäröivät valot olivat punaisia, mikä muistutti lähinnä isoa valokaapelia, tai ainakin oli melko kitch.

Lauantaiaamuna pohdittiin hetken, lähdettäisiinkö puskemaan kohti Niagaran putouksia vai ei. Oltiin kuitenkin molemmat aika voipuneita, joten päätettiinkin jäädä Letchworthin kansallispuistoon ja etsiä joku kiva B&B puiston lähistöltä. Sattuman kautta löydettiinkin yksi aivan saman tien varrelta kuin missä meidän motelli oli, ja tää olikin aivan mieletön stoori. Se B&B oli aivan mieletön: vuodelta 1838 peräisin oleva valkoista taloa muistuttava kartano, jossa oli kolmessa kerroksessa yhdeksän makuuhuonetta, jotka oli nimetty kuuluisien henkilöiden mukaan: Meidän huone oli Livingston ja sisustettu afrikkalaisittain leopardityyliin. Talon omistaja vei meidät kämppäkierrokselle ja pahoitteli etukäteen, että meidän huoneessa ei ole suihkua. Noh, siellähän oli sitten kahden hengen poreamme. Ei haitannut.

Kaiken huipuksi asiakkaiden käytössä oli olohuone, jossa oli flyygeli ja muotokuva isännän vaimosta, joka oli kuulemma Kaliforniassa myymässä pariskunnan kakkosasuntoa.  Niin ja myös kirjasto (huom. koko asunto oli viktoriaaniseen tyyliin viimeisen päälle sisustettu), jossa oli 3-metriset huoneet, takka, kattoon asti ulottuvat kirjahyllyt, lasinen shakkilauta ja baarikaappi, josta isäntä kehotti meitä ottamaan viiniä mielemme mukaan. (!!!)
Tässä vaiheessa meidän itsenäisyyspäivän iltasuunnitelmat oli päätetty:mehän ei poistuttaisi B&Bstämme ollenkaan. Laitettiin poreallas valumaan, Maidi haki itselleen punaviiniä ja sitten viilenneltiin yläkerran parvekkeella ja käytiin tepastelemassa takapihan "secret gardenissa", jossa oli viehättäviä kukkaistutuksia ja paviljonki. Ei voi oikein sanoin kuvailla, miten hieno paikka se oli. Mutta tultiin yhdessä tuumin lopputulokseen, että aivan varmasti hienoin paikka, missä oltiin ikinä majoituttu. Mukavaa rentoa kontrastia lukaaliin toi talon omistaja, joka palloili kämpässänsä sukkasiltaan ja tyyliin yöpaitaboksereissaan.

Seuraavana päivänä saatiin myös kuulla lisää talon historiasta, mikä olikin aikamoinen. Oltiin heitetty jo keskenämme läppää, että saletisti oli joku rikkaan plantaasinomistajan kartano, jonka mailla orjat keräsi hiki hatussa puuvillaa. Olikin oikeasti aivan päin vastoin. Talo oli aikanaan palvellut ns. safe housena, eli talona, jonne orjuutta pakenevat mustat saattoivat tulla levähtämään sisällissodan aikana pakomatkalla kohti Kanadaa. Kuulemma talon naiset ripustivat ikkunoihin tietynkuvioisia verhoja, joista ohi kulkevat orjat pystyivät päättelemään, että talo oli turvallinen paikka. Talon kellarissa puolestaan oli ollut piilopaikka ja salakäytävä, jota pitkin pääsi pakenemaan, mikäli joku tuli sisälle kyselemään. Aika mielenkiintoista.

Ai niin! Tässä kaikessa unohtui toki mainita, että iltapäivällä käytiin patikoimassa Letchworthin kansallispuistossa, joka kuuleman mukaan on valittu maan parhaimmaksi State Parkiksi ja New Yorkin osavaltion Grand Canyoniksi. Oli kyllä maineensa veroinen: patikkapolkujen vieressä kulki jylhä rotko ja matkan varrella oli kolme hienoa vesiputousta. Miltähän huomiset Niagaran putoukset vaikuttaisivat näiden jälkeen?

Pyöräilyä, biitsejä ja tornadovaroituksia Cape Codissa

Bostonista lähdettiin iltaa kohti ajamaan kohti Cape Codia, joka on kuulemma pitkään ollut Bostonilaisten kesäpaikka. John F. Kennedykin kuulemma siellä kesiä viihtyi ja JFK:n ansiosta niemessä on mm. suojeltu merenrantapätkä. Maidi odotti jo innolla vaaleita hiekkarantoja ja pyöräreittejä.

Koska oltiin päästy hyvien diilien makuun, ei kelpuutettu yöpaikaksemme mitä tahansa motellia, ja lopulta yöpaikaksi valikoituikin diileistä diilein eli oma Budget Hyundai Lodging. Ajettiin Cape Codissa satunnaisia pikkuteitä pitkin rannalle, jossa oli laituri, roskis ja bajamaja - kaikki mitä ihminen tarvitsee.
Porukkaa oli vielä kalastamassakin ja yllemme avautuvalta tähtitaivaalta tunnistimme mm. Otavan.

Yö oli lämmin mutta Maidi laittoi varmuuden vuoksi myös tykit jalkaan ennen autonpenkille käpertymistä. Unisaldo aamulla: Maidi nukkui hyvin, Tantsu ei. Maidi oli aamulla tyytyväinen ettei turhaa kurkkinut auton ovesta, sillä Tantsu oli kertomansa mukaan todistanut illalla aikamoisen Twin Peaks -momentin: parkkikselle kaartaneesta autosta oli astunut ulos jalaton mies, joka oli katulampun piirtämässä silhuetissa laahustanut laiturille kalastamaan.

Tiistaiaamuna lähtö oli nopea: suunnistimme Falmouthiin aamiaiselle ja löydettiinkin mukava ranskalaishenkinen Patisserie. Aamupalan jälkeen lähdettiin rannalle lököttelemään. Iltapäivällä suunnattiin Brewsteriin, jossa vuokrattiin pyörät: tänään pyöräiltäisiin Cape Cod Rail Trail - pyöräreitti, joka seuraisi vanhaa rautatiereittiä. Päivä oli mitä mainioin, auringonpaistetta ja lämpöä riitti, ja pyöräily pitkin ihanan vehreää, puiden ja lampien reunustamaa pyörätietä oli kuin unelmaa. (Paluumatkalla nähtiin kojootti!!)

Pyöräretken päässä poikettiin randomilla viereiselle rannalle, joka olikin ihan uskomaton surffiranta haivaroituksineen. Koska pyörien vuokrauskioski meni aikaisin kiinni, ei valitettavasti ehditty surffailemaan.

Illaksi otettiin motelli Wellfleetistä ja ajettiin kohti niemenkärkeä Provincetowniin, jossa syötiin uskomattoman hyvää ruokaa, nähtiin kaunis auringonlasku ja vedettiin drinksut kuunvalossa rantaterassilla. Cape Cod oli kaikenkaikkiaan ihana, täynnä pikkukyliä ja nättejä taloja.

Keskiviikkona lähdettiin kohti uusia seikkailuja kaato- ja ukkossateessa, ja kuultiin radiosta kuinka vain joitakin maileja oli annettu tornadovaroitus ja ihmisiä kehotetiin pysymään sisätiloissa.

Boston

Sunnuntaina ampaistiin Nykistä hienolla Hyundai-vuokra-autollamme baanalle kohti Bostonia. Siirtymä Nykistä Interstate highwaylle sujui yllättävän sujuvasti, ja yllättäen vasta kaupungin ulkopuolella saatiin huomata, kuinka Amerikka on todellakin yksityisautoilun maa. Vaikka teitä on vähintään 2-3 kaistaa yhteen suuntaan, niin silti oli ajoittain ruuhkaa. Autot, paikallisten viehtymys muovin ylikäyttöön ja epäterveellisen näköiset ihmiset saivat pohtimaan maailman tulevaisuutta (ei hyvältä näytä....). Noh, mutta.

Bostoniin saavuttiin iltasella ja sieltä oltiin varattu kivan oloinen hotellihuone Copley Housesta, vanhasta viktoriaanishenkisestä punatiilitalokompleksista. Huone olikin mukava, vaikkakin parkkipaikasta jouduttiin maksamaan 26$. Boston ei ole autoystävällinen paikka, ja ehkä hyvä niin.

Maanantaina lähdettiin kiertämään kaupunkia ja molemmat ihastuttiin kaupunkiin. Maidin mielestä se on monin paikoin kuin iso Sheffield, mikä todellakin on positiivinen huomio. Lähes joka paikkaan pääsi kävellen, ja kaupunki oli täynnä kaikkea kivaa: kauniita puistoja (maan vanhinen julkinen puisto), pikkukatuja, historiaa (Tea Party Ships, Freedom Trail ja muuta itsenäisyyteen liittyvää ja maan vanhin metro (joka oli oikeastaan enempi maanalainen raitiovaunu.

Käytii  Old State House -museossa ja Tea Party Ship -museossa, joissa molemmissa saatiin uudet historialliset henkilöllisyydet, ja Maidi sai jälkimmäisessä museossa jopa vuorosanaosuuden (dramatisoitu kierros). Amerikkalaiset osaa kyllä tehdä mielenkiintoisia ja osallistavia museoita!

Bostonin kohokohtiin lukeutui myös alueellisen meriruuan kokeilu: Maidi vetäisi kokonaisen lobsterin! Ravintolakokemus oli monin puolin mieleenpainuva: tarjoilijamme oli överisarkastinen ja saatiin paperihatut, joihin oli kirjoitettu monenlaisia herjoja. Hummerielämys oli melkoinen taisto: pelkojen voittamista, kun söi lähes hämähäkkiä muistuttavaa kaveria käsin ja aikamoista askartelua, että sai kuoren halki. Pyrstö oli maukkain osa, vaikkakin sieltä kuoren alta valui myös kaikenlaista epäilyttävää kuonaa... Ihmettelimme aluksi hummerin mukana tullutta lämmintä kastikekulhoa, joka osoittautuikin, miksipä muuksi kuin sulatetuksi voiksi. Siinä sitten dippailtiin lobstaa butteriin!

P.S. Automatkalla pysähdyttiin Mysticiin, missä oli pikkukylä ja random Scandinavia-kauppa, jossa oli mm.kaikkea erikoista Suomi-krääsää.

NYC Day 4-5

Perjantain kohokohta oli illaksi varatut paikat Phantom of the Opera musikaalista Broadwaylla. Laitettiin vähän paremmat päälle ja Maidikin päätti laittaa ekaa kertaa matkan aikana vähän meikkiä naamaan. Musikaali oli tosi hyvä, taisi molempia vähän herkistää. Andrew Lloyd Webber on kyllä musikaalinero ainakin Maidin mielestä ja oli todella juhlava kokemus katsoa juuri tämä musikaali prameassa teatterissa (jossa cokiskin olis maksanu 10$). Loppumatkalla Maidi reflektoi feministis-oidipaalista tulkintaansa musikaalista kohteliaasti nyökyttelevälle Tanelille.

Lauantaina nähtiin kaupungilla Maidin Sheffieldin aikaista vaihtarikaveria Maria aamiaisella, ja lähdettiin kiertämään China Townia ja Little Italya. Täällä olikin kaupanteko vähän erilaista kuin Nykissä ja varsinkin Chinatownissa tyrkytettiin joka suunnalta 'handbag-handbaagia' (olisipa ääninäyte). Little Italyssa saimme kulinaristisen makuelämyksen maistamalla deep fried oreoa.

Lauantai oli lähes täysin sadepäivä, mutta onneksi Maidi teki hyvät sateenvarjodiilit (2kpl/3$). Tosin Tanelin tulkinnan mukaan toinen varjo lähti luvatta mukaan...

Vasta kotona Riversidessa Maidi hoksasi, että kameralaukussa on myös sadesuojus. Vietettiin lopulta rauhallinen koti-ilta tulevia päiviä suunnitellen. Tantsu oli reippaana poikana saanut jo auton varattua, ja huomenna matka jatkuisi kohti Bostonia.

Tunnelmia Nykin metrosta

Keksikää itse puhekuplat.

NYC Day 3

Kolmas päivä käynnistettiin ottamalla metro Times Squarella. New Yorkin metro osoittautui jopa melko sympaattiseksi, sillä asematunnelit oli vanhanaikaista tyyliä, seinät vaaleaamosaiikkia, jopa täyspuisia vanhoja tuoleja.

Times Squarella ihmeteltiin neonvalokylttien määrää ja loputonta ihmismassaa. Liikenne oli kuitenkin yllättävän selkeää ja rauhallista. Pysähdyttiin muutamaan mukamaan myymälään, kuten Bubba Gump -kauppaan, joka myi Forrest Gump -aiheista tavaraa, Hershey'sille (suklaa) ja Levi'sille, jonne palattiinkin parin päivän sisään useamminkin. Maidi löysi ostoslistalla olleet sortsit (-50%!). Myöhemmin mukaan tarttui lisäalesta myös farkut ja toppi ja Tanelille paita ja farkut. Hinnat oli n. puolet halvemmat kuin Suomessa ja alennukset päälle.

Times Squarelta jatkettiin Central Parkille, jota ennen napattiin mukaan crepit to go. Central Park oli Maidin mielestä yhtä siisti kuin kuvissa. Ihanan vehreä, ja pilvenpiirtäjät kurkistelivat ylväästi latvusten lomasta.Istuttiin hetkeksi katselemaan baseball-ottelua.

Harkitsimme tandem-pyörän vuokrausta, mutta puistosta ei pyörävuokraajia enää löydetty, joten poikettiin visiiille luonnonhistorialliseen museeon. Se oli julmettoman iso ja siellä oli ainakin kolme huonetta dinosauruksia! Maidi innostui löytäessää Apatosauruksen fossiilin, sillä juuri se dino oli tullut piirrettyä ala-asteen dinosaurusviikoilla  (kiitokset Nissin Ritvalle hienosta pedagogisesta innovaatiosta). Tantsu oli hankkinut meille myös yllätysliput planetaarioon, jossa esitys ihasteltiin ympyränmuotoisen auditorion katolta (parempi kuin 3D).

Museossa vierähti äkkiä useampi tunti, mutta sen jälkeen löydettiin vielä kiva meksikolainen ravintola Frida, jossa jatkettiin edellisenä päivänä aloitettua guacamole-dieettiä. Syödään Nykissä näemmä vain meksikolaista. Ruoka oli todella hyvää! Maidi tilasi tacoja ja mojiton, Tantsu salaatin.

Ruuam jälkeen löydettiin John Lennonin muistomerkki ja ilmaista Shakespearea Central Parkista, ja nähtiin Manhattan Shakespeare Projectin viiden naisen esittämä tulkinta näytelmästä How to tame a shrew (Kuinka äkäpussi kesytetään).

Illaksi oli suunniteltu visiitti Empire State buildingiin. Tässä vaiheessa valitettavasti langettiin väsyneinä ansaan: meille kadulta lipun myynyt kaveri myi meille tietämättämme jonkin kalliimman combolipun, vaikka sanottiim ettei haluta mitään complimentary cruisea vapaudenpatsaalle (oltiin muutenkin tehty se jo). Maidi havaitsi vääryyden tehdyn ja suunnattiin Empire State Buildigin alakerrassa olevaam firman toimistoon valittamaan. Manageri soitettiin paikalle, mutta jouduttiin odottamaan lähemmäs tunti, että tää meille lipun myynyt kaveri löydettiin ja saatiin palautettua rahat kortille. Tässä vaiheessa kello oli jo lähemmäs kymmentä, mutta päätettiin lopulta nousta torniin. Alhaalla ei ollut juurikaan jonoa, mutta tämä harha vaihtui kunnon queueksi sitten ylemmillä tasoilla. Ylhäälle päästyämme (taas n.tunnin odotus) olimme lopen uupuneita, mutta upeat näkymät iltavalaistusta Nykistä maksoivat vaivan. (Kuvat taas järkkärillä, mutta sanoinkuvaamattoman upea näky).

NYC Day 2

Toiseen päivään herättiin utuisessa jet lagissa. Ainakin Maidi. Nukkumaan oltiin menty 4.30 Suomen aikaa ja herättiin klo 8 maissa paikallista aikaa (eli Suomessa klo 15pm), mutta olo oli kuin olisi nukkunut vain sen n. 3h ja herännyt krapulaisena. Noh, mitäs siinä muuta kuin ylös, ulos ja aamiaiselle! Käytiin vetämässä bagelit nokkaan läheisessä kahvilassa, siirrettiin kamat alakertaan ja hypättiin metrolla Manhattanin eteläkärkeen.

Ja mikäs sen parempi lääke jet lagiin kuin hypätä lauttaan ja suunnistaa Liberty Islandille katsomaan kruunipäistä patsasta. Samalla lipulla pääsi myös Ellus Islandille ja Ellis Island Museumiin, joten ei pöllömpi 18$ diili!

Ei voi kyllä säästä valittaa. Pilvetön taivas ja 30 astetta lämmintä. Oli se Statue of Liberty kyllä näkemisen arvoinen. Tuli jopa fiilisteltyä, että mitä jos olisi ekaa kertaa Amerikkaan saapuva siirtolainen ja lipuisi Ellis Islandin siirtolaisasemalle patsaan ohi jollain karjalautalla. Että mitä silloin ajattelisi?

Liberty Islandilla sitten käppäiltiin ja ostettiin ylihintaiset sushit ja Tantsulle freshly made lemonade, jota juodessa saattoi antaa juomaan sekoittumattomien sokerikokkareiden leikkiä kielen päällä.

Vapauden patsaan kruunuun ja korokkeelle olisi pitänyt varata liput etukäteen jos sinne mielisi päästä. Onneksi Taneli onnistui nyysimään unohdetun korokelipun jostain marketin kassan läheisyydestä. Maidi ei voinut vastustaa tätä romanttista elettä, ja onnistui menemään nykiläisestä opiskelijasta (lippu oli NY student ticket) ja läpäisi seulan, ja pääsi näin ihailemaan maisemia pedestaalilta patsaan hameen helman alta. Ison omenan pilvenpiirtäjäsilhuetti oli vaikuttava näky saarelta ja lautan kyydistä (kuvat valitettavasti järkkärillä).

Saarikierroksen parasta antia olo ehdottomasti myös Ellis Islandin siirtolaismuseo, jossa pääsi kulkemaan samoja reittejä ja entisöityjä huoneita pitkin, ikään kuin kulkisi siirtolaisena tarkastuksen läpi. Museossa pääsi myös testauttamaan, pääsisikö itse maihin (me ei, koska meillä oli #töitä) ja päättämään satunnaisten siirtolaisten kohtalosta. Museossa oli myös kattava historiikki Amerikan siirtolaisistoriasta.

Palattuamme saarireissulta kävimme vielä 911-muistomerkillä, joka myös itsessään oli vaikuttava näky: vain tyhjät kuopat jäljellä.

NYC Day 1

Isossa Omenassa ollaan. Lähdettiin tiistai-iltapäivällä Suomesta liikkeelle klo 15.30 lennolla. Lentoyhtiö oli Iceland Air ja kuljettiin Nykiin Reykjavikin kautta. Maidi oli varma, että oli nähnyt ilmasta kuuman lähteen. Olis varmaan pitäny ottaa business-luokka niin ois päässy istumaan jumalten paikalle (ks.kuva).

Reykjavikin, tai oikeestaan Keflavikin, lentokentältä tankattiin mukaan leffamässyt, koska loppumatkalla ehittäs kattoon ehkä kaksikin lentoyhtiön hyvästä elokuvavalikoimasta. Maidi ihmetteli lentokoneen kosketusnäyttöjä tuoleissa. Samanlainen nähtiin lopulta myös NY:n taksissa.

Lentomatka oli n. 10h vaihtoineen. Nykissä jouduttiin jonottamaan tullijonossa n.tunnin, eikä ehditty tiedostamaan, että ilmeisesti koko kaupungissa oli ollut kova myrsky ja jopa tornadovaroitukset, kuten ensimmäisen illan hostimme Susan meille myöhemmin kertoi.

Tullista selvittyämme otimme Yellow cabin residenssiimme, jossa meidät vastaanotti Susan kahden nuoluinnokkaan koiran, Annien ja Austinin, kanssa.Susan oli tosi ystävällinen ja avulias. Oltiin yötä hänen luonansa Upper Manhattanilla, ja siirtyisimme seuraavana päivänä alakertaan Emmun ja Viljamin kämppään. Oltiin aivan poikki mennessämme nukkumaan klo 4.30am Suomen aikaa, n.20 hereillä vietetyn tunnin jälkeen. Ikkunan takana välkehtivät talojen ja liikenteen valot ja näkymä avartui Hudson-joen ylle.

Casablanca

Koko on suhteellinen käsite.

Valkoinen koti ja Rabat on valttia!

Tänään lähdetään kohti uusia seikkailuja, eli Casablancan kautta Rabatiin! Riad Amskal jää siis taakse, eli paikalliseen tyyliin tämmönen majoitusratkaisu, jossa on sisäpiha ja muutama huone. Henkilökunta oli ystävällistä ja joka päivä oli hieman erilainen aamiainen. Tunnelma oli jopa brittiläishenkinen, sillä huoneissa oli melkoisen kylmä. Sisälläkin oltiin päällysvaatteissa, ja varsinkin Tanelilla oli kerrospukeutuminen hallussa.