Kalifornian ruosteiset kukkulat, ja San Fransiscon ne...

...ovat täällä, voi ilo!
19.6.-22.6.

Kolmen päivän lepohetki ajelusta Oaklandin ja San Fransiscon maisemissa oli jo itsessään kiva vierailu, mutta tosiaan, oli myös ihanaa herätä samasta paikasta kolmena aamuna peräkkäin.

Voisi myös sanoa, ihanaa herätä Amtrakin junan pillin vihellykseen aina aamuyöstä, sillä motellimme sijaitsi Oaklandin puolella aivan junakiskojen vieressä. Ja kyseessä ei ollut mikään lempeän romanttinen junan huokaus, vaan enemmänkin sellainen laskuhumalamasennuksissansa ulvova yksin jätetty kulkija, joka on omassa kurjuudessaan päättänyt herättää koko naapuruston, koska elämä on kiero ja julma (ja varmaankin nainen).

Toisaalta siinä junan ja ajoittaisten kadun äänien kuuntelussa oli oikeasti jotain eksistentiaalista kauneutta. Ja meidän motelli oli oikeasti viihtyisä! Ja koko Jack London Square Oaklandissa oli kaunis ja rento. Oakland muutenkin kivalta Sanin naapurilta, ja vaikka olikin sijainniltaan enemmän San Fransiscon Vantaa, niin sielultaan ja vartaloltaan enemmänkin Kallio.

San Fransisco oli mäkinen kuten tiedettiinkin, ja joukkoliikenne toimiva. Onnikat ja cable carit olivat sympaattisen värisiä ja näköisiä. Ekana päivänä käytiin Fisherman's Wharfilla ja Beatnick-museon yhteydessä olevassa kirjakaupassa, josta Taneli osti itselleen [     ]kirjan. En saisi kuulemma kertoa siitä tarkemmin, mutta tykkäsin itse kovasti!

Toisena päivänä nähtiin Golden Gate ja käytiin sillä kävelemässä. Se oli kyllä oikeasti komea ilmestys, päivä oli täydellisen aurinkoinen, pilvetön ja sumuton. Se muistutti 30-luvun lamasta ja punaisuudessaan oli kuin New Dealin synnyttämä kommunismin muistomerkki. Jäi mieleen. Kauniina ja uljaana.

Ainoa, mikä hieman jäi harmittamaan, oli ettei päästy käymään Alcatrazissa. Se olisi valehtelematta pitänyt varata vähintään kuukausi etukäteen. 19.heinäkuuta olisi ollut vapaata seuraavan kerran.

Noh, ostettiin sitten niillä rahoilla muutamat Converset. Yksi asia, mikä Golden Gatessa ilahdutti kaiken päälle oli, että se ei ollut pilattu turistihärpäkkeillä tai muovisilla kahviloilla tai visitor centereillä vaan se vaan oli siinä. Ilmaisena kävellä.

Palattuamme takaisin Oaklandiin, saatiin kokea paikallista urheiluhuumaa, kun Golden State Warriors pelasi Clevelandia vastaan NBA-finaalissa. Kaikki lähialueen baarit olivat aivan täynnä, ja suru oli kuin Suomen hävitessä Ruotsille, kun peli sitten hävittiin.

Ai niin! Käytiin myös leffassa katsomassa Jane Austenin pienoisromaaniin Lady Susan perustuva elokuva Love and Friendship. Tykättiin! Siinä oli osattu tuoda esiin Austenin huumori ja aikakautensa seurapiirielämää parodisoiva ote. Koko elokuvateatterikokemus oli mieleenpainuva! Alamedan cineplex oli 30-luvulla rakennettu Art Deco-tyylinen kaunistus. Hienoin leffateatteri, minkä oon ikinä nähnyt! Leffakokemuksen kruunasi erittäin hyvät build-your-own burgerit ja mainiot milkashaket (huom.kuvassa puolitettu pirtelö, saatiin omiin laseihin).

Sonoma bitch!

Lauantai 18.6. Eilinen päivä oli sateinen, joten ajettiin lähes koko päivä ja saavuttiin vihdoin Kaliforniaan. Löydettiin motelli Williamsin mutkasta, ja aamulla ikkunasta rimpuili riehakas auringonsädekimppu sisään kutsuen meitä uuteen päivään. Aurinkoa!? Ensimmäistä kertaa viikkoon ulkona ei näkynyt sadepilviä ja ajaessamme kohti eteläisempiä viinilaaksoja, loputkin poutapilvet kaikkosivat. Kalifornia sun will never let you down.

Otimme suunnan kohti Sonoma Valleyta, joka oppaamme mukaan oli hieman tunnetumman isoveljensä Napa Valleyn laatuinen, mutta mahdollisesti vähemmän ruuhkainen. Saavuimme ensimmäiseen viinitilaamme Gundlach Bundschuun puoli yhdeltätoista. Matkaväsymys hieman panoi meitä, ja harkittiin jossain vaiheessa jättävämme viinit väliin, mutta päätimme kuitenkin jäädä.

Viinitilalla paistoi lämpimästi aurinko ja lämpöasteitakin oli reippaasti yli 20. Itse tila aukesi vasta yhdeltätoista, joten olimme jälleen liian aikaisin paikalla. Kiertelimme hetken tiluksilla, joilta löytyi lampi ja piknik-alue rauhallisine piknik-pöytineen rinteeltä, jolta näki viinipelloille.

Päätimme ottaa tastingin sijaan pullon houkuttelevan raikasta, kuivaa Tempranillo Rose -viiniä ja sen rinnalle patonkia ja briejuustoa, jota varten saimme mukaan juustoveitsen ja tarjottimen. Piknik-aamiaisemme oli valmis! Ihan hyvä että sai hiukopalaakin, sillä emme olleet vielä ehtineet syödä aamiaista. Viini oli todella hyvää, laadukasta ja raikasta. Siinä oli myös häivähdys kiiviä ja mansikkaa. Istuimme piknik-huovallamme ja Taneli luki Maidille Roald Dahlin novelleja.

Toisella viinitilalla Maidi maisteli viittä eri viiniä ja osti matkatuomisiksi pullon erinomaista sauvignon blancia. Viinitilapäivä oli sen verran premium, etten viitsi kirjoittaa tähän sen tarkemmin illalla löytämästämme motellista...

Crater Lake - tuli talvi, ei tahottu

Torstaiaamu. Klo 5.30. Heräämme kylmään autosta Bandon-nimisen rantakaupungin rannasta, jonne olemme pysäköineet auton aaltojen äärelle. Alue kuului korkean tsunamiriskin vyöhykkeelle, joten Maidia vähän pelotti mennä nukkumaan, mutta onneksi Taneli heräisi kyllä jokaiseen rasahdukseen. Eilen oltiin käyty vähän kruisailemassa Oregonin dyyneillä Dune Buggeilla, jonka kyyti oli jotain kevyen ralliautoilun ja hurjan huvipuistolaitteen väliltä. Ihan hauskaa menoa!

Säät ovat vaan olleet edelleen vähän koleat, mikä on harmittanut meitä, erityisesti duomme miehisempää osapuolta. Tanelin mielessä oli kuulemma ollut aamulla herätessä jo ajatus lähteä kaasuttelemaan jo suoraan etelään, mutta olimme kuitenkin eilen päättäneet lähteä tarkistamaan Oregonin number one matkakohteen, Crater Laken, joka nyt ei ollenkaan sijainnut reitillämme, mutta...

Noh, ironia pissasi aika komealla kaarella silmään, kun saavuttiin Crater Lakelle. Siellä oli LUNTA! Eikä nyt siis mitään huihui kaks senttiä epämääräistä harmaata loskaa vaan täysi TALVI! Nolla astetta ja KAKS METRIÄ lunta. Että se niistä lämpimämmistä keleistä. Eipä tullut etukäteen ajateltua, että voisi tarkistaa säätiedotuksen. Muutenkin se noin viis tuntia, joka oltii ajettu klo 5.30-10.30 välillä oli täyttä periferiaa. Matkan varrella ei ollut yhtään mitään. Paitsi metsää ja koskia. Sellaisia koskia, joissa voisi kuvitella näkevänsä uljaita metsän omenia kauhomassa lohia kouriinsa. Sinänsä ihan hienoa, samoin kuin lumista Lappia ja Norjaa muistuttavat maisemat Crater Lakelta, mutta ei ollut ihan sellasta mitä odotettiin. Jäi ainakin vaikuttavasti mieleen, eikä haitannu yhtään että olin yöksi laittanut pitkät kalsarit päälle.
Taneli osti itselleen matkamuistoksi pipon, joka tuli heti käyttöön. Crater Lake oli siis tulivuoren purkauksen seurauksena syntynyt järvi n.kolmen kilometrin korkeudessa, joka oli tunnettu syvän sinisestä vedestään.

Noh, ajomatkasta väsyneenä päätettiin jäädä yöksi pikkukylä Prospectiin, josta löydettiin itse asiassa aika söpö vanha hotelli Hotel Prospect, joka on toiminut majatalona tällä paikalla jo 1880-luvulta lähtien, ja jossa ovat yöpyneet mm. kirjailija Jack London ja Theodore Roosevelt. Otettiin pokalla vähän hienompi huone, sillä huoneet on sisustettu alkuperäiseen tyyliin. Täällä on komeat tilukset, hevosia, leveä kuisti, vanha urkuharmoni ja oma ravintola. Kuitenkin sokerina pohjalla löytyi tämä söpö ilmestys rankan päivän jälkeen.

Ai niin. Eilen keskiviikkona oli ihan komeita maisemia Oregon Coastilla. Nähtiin myös merileijonia. Maidi on myös ihastellut sateisilla metsäpoluilla ujoina kaartuvia vanamoita (joiden englanninkielinen nimi on vähän tylsästi vain twin flower).

Oh Crab!

Tiistai. Sarjassamme Kauhukeittiön kätköistä. Mereneläväkausi korkattu puolikkaalla taskuravulla. Kävi ihan työstä, kun piti ihan pihdeillä puristella lihat esiin ja onkia kulhosta loput simpukat ja kalmarit. Rinnalla lasi paikallista valkoviiniä. Ei mitään romantic first date -settiä, kun välillä lensi sakset lattialle ja raajat lautaselle. Mutta hyvää oli, peittosi hummerin maussa!

Kuumilla lähteillä Willammette Forestissa

Maanantai-iltana löydettiin mukava log cabin McRiver Bridgeltä n.tunnin matkan päästä Eugenesta. Kuultiin, että täällä olisi hot springsejä ja vesiputouksia.

Olihan niitä, mutta oli myös kelit. Jatkuvaa sadetta ja n. 10-15 astetta lämmintä. Nice! Not.

Onneksi tuli ostettua fleecehuppari The North Facen outletista (25$ !!), sillä tänään (tiistaina) tuli merinovillat ja muut leijerit tarpeeseen.

Aamulla herättiin taas reippaina jo seitsemältä ja lähettiin köröttelemään kohti Clear Lakea, joka oli tunnettu kirkkaasta turkoosin värisestä vedestä ja siitä, että sen alle oli jäänyt 'petrified forest' laavapurkausten tukkiessa sinne vievän joen. Vesi todella oli erikoisen sinistä ollakseen makean veden järvi, ja tavattiin telkkäpoikuekin siinä pulahtelemassa. Kahvilan äijät jutteli säästä ja kuulemma tänne oli luvattu jopa lunta. Siis nyt apua, pois täältä!

Terwilliger Hot Springsit löydettiin kaatosateessa ja kylmyydessä. Respasedän mukaan nyt oli kuitenkin paras aika tulla, koska kuka nyt kuumalla säällä menisi kuumaan lähteeseen? (No esim. me viime kesänä kun ulkona oli 35 astetta.) Ohjeissa luki, että vaatetus on vapaaehtoista, joten ajateltiin totta kai että mennään ilman uikkareita. Paikan päällä sitten tietenkin kaikki muut oli uikkareissa, lukuunottamatta paria vanhaa hippiä, joten piti palata autolle hakemaan uikkarit.

Mutta vau! Sitten kun päästiin itse lähteille, niin aurinko pilkotti juuri sopivasti lehvistön lomasta luoden altaille jumalaisen valokehän. Oli kuin olisimme tulleet yhtäkkiä paratiisin keitaille. Altaita oli viisi, ja lämpötila kohosi ala-altailta ylemmille aina 42 asteeseen. Olo oli taivaallinen näiden kylpyjen jälkeen! Ja mikä hienointa, nämä eivät olleet mitään muovisia uima-altaita vaan ihan aitoon luonnonkivirinteeseen kasattuja poukamia.

Yläaltailla pääsimme kuulemaan lingvistisiä keskusteluja jiddishin historiasta ja saimme samalla matkavinkkejä muilta kylpijöiltä. Maidille varsinkin yläaltaan näkymät toivat mieleen sen Helsingin vanhalla ylioppilastalolla sijaitsevan seinämaalauksen (Väinämöisen soitti), jossa Väinämöinen soittaa kanteletta vedenneitojen kanssa lähteellä. Yksi näistä partahipeistä oli etäisesti Väinämöisen näköinen.

Alla olevista kuvista näkee hyvin kontrastin lämpötiloissa ja tunnelmissa. Kaikki otettu tunnin sisällä toisistaan.

Portland - the city of roses, food carts and microbreweries

Lauantai sunnuntai. Portland, Oregon. The Beaver state. Puolilta päivin saavuimme kaupunkiin, johon tykästyimme kovasti. Ehkä siksi, että se ei yrittänyt olla mitään. Ja miten voisi ollakaan huono, jos kaupungin päänähtävyydet ovat sen ruokakojut, pyöräily ja pienpanimot (lähde: Lonely Planet)?

Satuttiin vielä sopivasti paikalle samaan aikaan kun Portlandissa oli yksi sen suurimmista vuosittaisista tapahtumista: The Rose Festival. Kaupungissa oli paljon ruusuja ja kukka-asetelmia ja lisäksi paraati ja 'ruusukuningattaren' kruunaus sekä laivaston järjestämiä ilmaisia näytösajoja (en tiedä, miten tämä liittyi itse festivaaliin).

Sattumalta oli lauantai, ja kaupungissa oli myös viikoittainen Saturday Market, joka tällä kertaa oli oikeasti käymisen arvoinen. Kaduilla oli livemusiikkia, ruokakojuja ja taidetta. Silti jostain syystä pisin jono oli Voodoo Donut -nimiseen mestaan, josta sai todella överin näköisiä rinkuloita.

Oregonista opimme muutaman hauskan faktan, kuten että maito on osavaltion 'state beverage', marijuanan viihdekäyttö on laillistettua ja että täällä ei ole arvonlisäveroa. Osasta näistä faktoista olikin meille iloa.

Laatumotellimme sijaitsi Sandy Boulevardilla, ja sen varrella Taneli kävi fiilistelemässä yhdessä musakaupassa. Jostain syystä kadun varrella näkyi myös paljon "tanssi"- ja "alusvaatepaikkoja" oudoissa pikku hökkeleissä, mutta niitä ei kuitenkaan kokeiltu.

Sunnuntaiaamuna lähdettiin reippaasti lenkille Washington Parkiin, jossa olo oli kuin Jurassic Parkin poluilla olisi tallaillut. Puistossa oli myös suuri Rose Garden, jossa oli satoja ruusuja tuoksuteltavaksi. Ja kuinka ollakaan, meidän vierailumme aikana ruusupuistossa oli myös juuri kruunattu ruusukruningatar Grace kuninkaallisine saattueineen. Saattue kokoontui puiston erään lattialaatan ympärille, joka sitten siunattiin jumalaa ylistäen. Her Majesty Grace piti kestohymyn missään vaiheessa hyytymättä varsin koskettavan puheen, jossa hän kiitti kaikkia tuesta ja ilmaisi olevansa kiinnostunut näkemään, kuka hänen paikkansa tulee saamaan. Jätimme hänen korkeutensa sekä hänen hurmaavan pellavahattupromootioseurueensa puistoon ja suuntasimme suihkun kautta kaupungille.

Siellä löydettiin paikallinen Breakside Brewery ja, kuinka ollakaan, oli happy hour, joten saimme kaksi tuopposta paikallista olutta kuudella dollarilla. Maidi totesi, että kyllähän se paikallinen India Golden Ale ihan kelpo tavaraa oli.

Olympia - pitkän aamun loppu

Lauantai. Heräsimme päivään henkisesti koeteltuina Lakewellin metodistikirkon parkkipaikalta klo 5.45. Olimme sentään olleet autossa yön.

Tankattuamme itsemme läheisellä McDonaldsilla (fail) otimme suuntiman kohti Olympiaa, Washingtonin osavaltion pääkaupunkia. Siellä olisi kuulemma lauantainen Farmers' market, joka Lonely Planetin mukaan oli 'second only to Seattle's Pike Place Market'. Ajattelimme, että tämä lohduttaisi, koska Seattlen autovuokraamojen nostattaman huonon  karman vuoksi olimme pättäneet jättää tuon Starbucksin ja Fraserin kotikaupungin väliin.

Ongelmaksi koitui se, että olimme liian aikaisin liikkeellä (lue: ennen kahdeksaa)! Eihän siinä muu auttanut kuin mennä syömään toinen aamiainen paikalliseen dineriin. Otimme vaatimattomasti vain yhdet pannarit, mutta kokki ei tainnut tykätä tyhjästä tilasta, sillä pannarit olivatkin ruokalautasen kokoiset. (Kuvassa ehkä näkyvä jäätelöpallon muotoinen lisuke ei muuten ole jäätelöä vaan jotain muuta 'maitotuotetta'.)

Koska aikaa oli vieläkin liian vähän, kulutimme sitä hakkaamalla Pac-Mania vanhalla Arcade-laitteella, joka löytyi myös kahvilasta. Kun kello vihdoin alkoi lähennellä kymmentä, ampaisimme markkinoille. Jooh, täytyy kyllä sanoa että Urjalan torikin on tavallisena kesäperjantaina vaikuttavampi näky. Jotain piti kuitenkin ostaa, jotta odottelua saattoi ajatella vaivan arvoiseksi, joten mukaan tarttui kori mansikoita ja vadelmia.

Greyhound Experience

No niin. Perjantaina todettiin, että on hyvä aika siirtyä Vancouverista Jenkkilän puolelle. Koska viime vuonna jäi Greyhound-kokemus välistä, päätimme varata liput Vancouverista Seattleen.

Greyhound tuntui aluksi positiiviselta yllätykseltä: jalkatilaa oli hyvin ja wifikin toimi ajoittain. Matka-aika Vancouverista Seattleen oli arvioitu olevan n. viisi tuntia, sisältäen rajatarkastuksen. No, eihän se ihan niin mennyt. Jo puolivälissä matkaa kuski ilmoitti aikataulun venyvän ruuhkien takia, ja lopulta saavuimme Seattleen noin kaksi tuntia myöhässä, yli viiden tunnin matkan jälkeen. Suurin osa ajasta meni köröttelyyn motarilla Seattlen laitamilla. Turhauduimme yksityisautoilun aiheuttamaan myöhästymiseemme ja totesimme, ettei tämä riittää julkisen liikenteen osalta meille - ja vuokrasimme yksityisauton.

Tässä on kuva meiän uudesta Mitsubishi Lancerista. :)

Kuvia: Capilano Suspension Bridge, Grouse Mountain & typpijäätelö

Riipparin ja Riakkovuaren valloitus kävi reisille

15 kilometria pyöräilyä ylämäkeen, riippusillan ylitys, puissa kiipeilyä ja siihen päälle 2830 askelmaa jyrkkää nousua patikoiden. Tässäpä meidän torstai!

Riakkovuori, eli paikallisittain Grouse Mountain inspiroi mua jostain syystä Tamperelaisen ärrän käyttöön, joten omistettakoon tämän päivän postaus manselaiselle ärrälle.

Oli meinaam melkoner rykäsy repästä eka pyärällä mäkee ylös ja sir riippusillalle riakkuun! Olis siä joku ilmanen nysseki menny ihan ylös asti mut me fundeerattiin että kyä pyärällä kivempi ois vaikka maksoki dollareita.

Se Capilanon Suspension Bridge oli ihan hauska vaikka vähän ehkä ylihintaa oli siitä maksaa 30e. Päästiin kuitenki ylittään se vuanna 1889 alumperir rakennettu silta ja kuulla siinä samalla vähän alkuperäiskansojen historiaa. Se Capilano ei meinaan oo mitään italiaa vaan alkuperäiskansojen kiältä. Päästiin kans semmoseen Tree Tops Adventures -höskään, mistä tuli vähän Jedin Paluun Eevokkikylä miäleen.

Mut se Riakkovuori oli kyllä komee! Meikä meinas hyytyy ylämäkeen pyöräiltäessä, mutta jotenki se vuari jaksettiin kummiskin nousta. Jotain 2 kilsaa se oli korkee ja maisemat oli ku rikkaan miähen Kolilta. Kyä meinaam maistu kalja siä huipulla. Ja semmosella gondolihissillä päästiin alas. Oli ihan komeeta!

Ai niin! Sitten matkalla takas hotellille rupes tekeen mieli jätskiä niin kokeiltiin sitten semmosta paikallista erikoisuutta kun typpijäätelöä! Porukka siä teki jädet paikan päällä kaatamalla nestemäistä typpee ainestem päälle. Ja kastikkeet tuli ruiskuissa. Meiän jäde oli luonnollisen sininen cookie crumb.

Vancouver by bike

Keskiviikko 8.6. Ensimmäinen kokonainen päivä Vancouverissa. Oltiin eilen menty täällä ihan tavalliseen aikaan nukkumaan (22.30, Suomessa 8.30) ja Maidi oli päättänyt, että tässä vaiheessa jet lag on täysin turha, ja sen voi varsin hyvin skipata. Nousimmekin siis jotenkuten nukutun yön jälkeen reippaasti klo 6.00 ja olimme suihkun jälkeen jo ennen aamukahdeksaa kaupungilla.

Ystävien suositusten perusteella suuntasimme vuokraamaan pyörät läheltä Stanley Parkia. Saimme syklat alle ja suuntasimme kiertämään Stanley Parkia, joka toi mieleemme etäisesti New Yorkin Central Parkin, tosin tämä sijaitsee meren äärellä, ja on luonnonläheisempi. Pysähdyimme ihmettelemään toteemipatsaita, kunnes paikalle pyyhälsi lauma aasialaisia turisteja. Poistuimme nopeasti kiertämään puistoa ja tapasimme Beaver Lakella muun muassa kurjen ja heinäsorsia.

Pakko nostaa hattua Vancouverin kaupungille erinomaisista pyöräteistä! Koko kaupungin halki pääsee helposti pyörällä ja rantaviivaa pitkin pääsee halutessaan koko matkan. Stanley Parkista on valitettavasti vähänlaisesti kuvia, sillä emme jaksaneet jatkuvasti pysädellä kuvaamaan.

Pyöräretkemme jatkui kohti Granville Islandia, joka vaikutti mukavan artsyltä vanhalta teollisuuskeskittymältä, josta löysimme ihanan Public Marketin ja muun muassa kenkäkaupan, josta Maidi osti itselleen uudet Vansit, ja jonne Maidi myös unohti järjestelmäkameransa, jonka kaupan ystävällinen myyjäsetä oli kuitenkin ottanut tiskin taakse talteen, joten sydänkohtauksilta vältyttiin. (Eikös tässä ekassa kaupassa, johon mentiin, muuten ollut sitten heti suomalaisia.)

Maidi osti Public Marketilta lohibagelin ja jo perinteeksi muodostuneen Nutella-krepin, ja Taneli täydensi makunautintoa herkullisella korilla tuoreita hedelmiä ja marjoja. Granville Islandilla oli myös oma panimo, jossa emme kuitenkaan vielä ensi visiitillä pysähtyneet.

Palautettuamme pyörät kävelimme vielä Yale Townin ja hipsterkaupunginosa Gastownin läpi. The North Facen myymälässä meitä palveli iloisesti tsekkiläinen Pavel, joka oli viettänyt Erasmus-vaihtonsa Suomen Lahdessa, Tanelin vanhalla kotikadulla. Hän muisteli meille iloisena Suomen-aikaansa ja lasketteli muutamia suomenkielisiä fraaseja myyntityön ohessa. Maailma osaa yllättää aina pienuudellaan!

Vancouver on kyllä todella ihastuttava paikka ja "kotikatummekin" alkaa jo tuntua ihan leppoisalta.

Taidi Productions - West coast takeover

Vancouver - we have arrived!

Tiistai-iltana noin klo 18 paikallista aikaa saavuimme Kanadan maaperälle. 12 tunnin matkustamisen päälle alkoi hotellin etsintä. Saavuttuamme Vancouverin keskustaan ihastuimme oitis kaupungin yleisvaikutelmaan: helposti lähestyttävä, vehreä ja ystävällinen.

Ystävällinen oli myös ensimmäinen tapaamamme paikallinen heppu, joka opasti meidät auliisti kohti hotelliamme East Hastings Streetillä, ja vakuutti tuntevansa alueen hyvin. Heitimme kaverille pari dollaria kiitokseksi, sillä hän keräsi kolehtia aamupalaa varten. Päätimme kävellä hotellille, ja hetkeä myöhemmim en enää ihmetellyt, miksi tyyppi tunsi alueen niin hyvin. Muutaman mukavan hipstertyylisen korttelin jälkeen alkoi nimittäin paljastaa todellisen puolensa. Kadun molemmin puolin levitetty "katukirppis" ei ollutkaan mikään sympaattinen siivouspäivä, vaan narkkareita myymässä omaisuuttaan matkalaukuista ja muista nyssäköistä. Katu oli satoja metrejä täynnä epämääräistä porukkaa, ja ilmassa leijuva makea kannabiksen tuoksu edusti todellakin miedointa päätä niistä kamoista, joita täällä vedetään.

Eipä siinä sitten muuta kuin jatkettiin vaan matkalaukkujen raahaamista ja alettiin todella jännittää, mikä vastaan tulevista "hotelleista" olisi se meidän. Ohitettiin monta viime vuoden reissun Hotel Cadillaciakin kurjempia tapauksia, joiden julkisivuja koristavat neonvalokyltit näyttivät roikkuneen paikallaan ainakin 60-luvulta lähtien. Jokaisen hotellin alakerrassa näytti olevan myös baareja, joiden ovilla norkoili väkeä, osa toisistaan, osa rollaattoreistaan tukea ottaen. Tässä vaiheessa tekstiä äiti saattaa olla jo aika huolissaan, mutta voin rauhoitella tilannetta toteamalla, että kaikki on mennyt hyvin, ja hotellimme Budget Inn Patricia Hotel oli lopulta se "paras" kadun majataloista - ainoa, jonka nuhjuinen neonvalokyltti vielä toimi, ja jossa oli jopa aulatila. Kirjauduimme sisään, ja hotellihuoneessa tutustuimme alueen ja hotellin historiaan internetin avulla. Hotelli tosiaan on sijainnut paikalla jo vuodesta 1913, jolloin tämä osa kaupunkia oli vielä koko Vancouverin keskus ja vaurasta aluetta. Sittemmin kaupungin keskusta on siirtynyt kivemheiton päähän ja alue on nykyisin tunnettu sosiaalisista ongelmistaan, mukaan lukien työttömyys, huumeet, mielenterveysongelmat ja prostituutio. Joskus on ihan hyväkin, ettei turhia selvittele, mihin päin kaupunkia on hotellia varaamassa. Terkkuja täältä East Sidelta!