Wednesday 8 June 2016

Taidi Productions - West coast takeover

Vancouver - we have arrived!

Tiistai-iltana noin klo 18 paikallista aikaa saavuimme Kanadan maaperälle. 12 tunnin matkustamisen päälle alkoi hotellin etsintä. Saavuttuamme Vancouverin keskustaan ihastuimme oitis kaupungin yleisvaikutelmaan: helposti lähestyttävä, vehreä ja ystävällinen.

Ystävällinen oli myös ensimmäinen tapaamamme paikallinen heppu, joka opasti meidät auliisti kohti hotelliamme East Hastings Streetillä, ja vakuutti tuntevansa alueen hyvin. Heitimme kaverille pari dollaria kiitokseksi, sillä hän keräsi kolehtia aamupalaa varten. Päätimme kävellä hotellille, ja hetkeä myöhemmim en enää ihmetellyt, miksi tyyppi tunsi alueen niin hyvin. Muutaman mukavan hipstertyylisen korttelin jälkeen alkoi nimittäin paljastaa todellisen puolensa. Kadun molemmin puolin levitetty "katukirppis" ei ollutkaan mikään sympaattinen siivouspäivä, vaan narkkareita myymässä omaisuuttaan matkalaukuista ja muista nyssäköistä. Katu oli satoja metrejä täynnä epämääräistä porukkaa, ja ilmassa leijuva makea kannabiksen tuoksu edusti todellakin miedointa päätä niistä kamoista, joita täällä vedetään.

Eipä siinä sitten muuta kuin jatkettiin vaan matkalaukkujen raahaamista ja alettiin todella jännittää, mikä vastaan tulevista "hotelleista" olisi se meidän. Ohitettiin monta viime vuoden reissun Hotel Cadillaciakin kurjempia tapauksia, joiden julkisivuja koristavat neonvalokyltit näyttivät roikkuneen paikallaan ainakin 60-luvulta lähtien. Jokaisen hotellin alakerrassa näytti olevan myös baareja, joiden ovilla norkoili väkeä, osa toisistaan, osa rollaattoreistaan tukea ottaen. Tässä vaiheessa tekstiä äiti saattaa olla jo aika huolissaan, mutta voin rauhoitella tilannetta toteamalla, että kaikki on mennyt hyvin, ja hotellimme Budget Inn Patricia Hotel oli lopulta se "paras" kadun majataloista - ainoa, jonka nuhjuinen neonvalokyltti vielä toimi, ja jossa oli jopa aulatila. Kirjauduimme sisään, ja hotellihuoneessa tutustuimme alueen ja hotellin historiaan internetin avulla. Hotelli tosiaan on sijainnut paikalla jo vuodesta 1913, jolloin tämä osa kaupunkia oli vielä koko Vancouverin keskus ja vaurasta aluetta. Sittemmin kaupungin keskusta on siirtynyt kivemheiton päähän ja alue on nykyisin tunnettu sosiaalisista ongelmistaan, mukaan lukien työttömyys, huumeet, mielenterveysongelmat ja prostituutio. Joskus on ihan hyväkin, ettei turhia selvittele, mihin päin kaupunkia on hotellia varaamassa. Terkkuja täältä East Sidelta!

No comments:

Post a Comment